maanantai 30. maaliskuuta 2015

Long time no BBC

Tervehdys pitkästä aikaa.

Paljon on virrannut vettä alta siltain, monenlaista on sattunut ja tapahtunut viime syksystä.
Mistähän päästä aloittaisi?

Olen pelkistämisen kannattaja, joten säästän ihmiset suuremmilta ajatusryöpyiltä. Pyrin asiaan ytimekkäästi.

Ensi syksyksi ilmestyy uusi sarjakuva-albumini. Sitä ennen kesällä olen osallisena myös Turun Sarjakuvakerhon Homosaatio-antologiassa. Lisäksi pari muuta rojektia on vireillä eri käsikirjoittajen kanssa. Peter von Baghin viisautta mukaillen: "Jos sinulla on viisi projektia, ota kuudes."
On taottava silloin kun vasarat ovat kunnossa. Olen jopa aloittanut kirjoittamisen ilman piirtämistä. Kirjallinen työskentely tosin tukee mitä parhaiten sarjakuvailmaisua, molemmissa tarinan kerrontaan liittyvät taidot on syytä olla hyvin hallussa.

Minulla on myös omat kotisivuni, johon päivittelen asioita ajoittain. Löydät sen osoitteesta
www.aapokukko.com

Ohessa myös tulevan kuvasarja-albumin kansi. Lähempänä tulee lisäinformaatiota.

Jatketaan harjoituksia.

A K






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti